Markkinointiryhmän katsaus vuoteen 2009

VirtuaaliAMK:n markkinoinnin ja tiedotuksen asianomistajaryhmä piti vuoden viimeisen kokouksensa 7.  joulukuuta. Kokouksessa luotiin katsaus menneeseen ja todettiin, että aor-artikkeleita on sadellut portaaliin kiitettävään tahtiin ja vielä ainakin yksi artikkeli on tulossa. Hyvin alkanutta artikkelisarjaa ei kannata lopettaa tähän, vaan sitä voisi ensi vuonna jatkaa vaikkapa jollain uudella teemalla. Markkinointiryhmä kannustaa myös muita ao-ryhmiä kirjoittamaan artikkeleita ja etsimään amk:istaan innokkaita kirjoittajia. DIGMA-ryhmältä saatiinkin syksyllä artikkelisarjan vahvistukseksi kaksi haastattelumuotoista artikkelia portaaliin.

Kuva: vgm8383, flickr.com

Toinen käsitelty aihe oli VirtuaaliAMK:n rahoituspohjan muuttuminen ja uusi verkostosopimus. ARENE ry:n päätöksellä kaikki OPM:n alaiset ammattikorkeakoulut osallistuvat VirtuaaliAMK-toiminnan rahoittamiseen  vuosina 2010 – 2012 (200 000 €/vuosi), koska OPM:ltä ei enää jatkossa tule suoraan VirtuaaliAMK-toimintaan kohdistettua rahoitusta, vaan ammattikorkeakoulut päättävät jatkossa itsenäisemmin rahoituksen kohdentamisesta tärkeiksi katsomiinsa asioihin. Rahoituksen jatkuminen on hieno osoitus siitä, että VirtuaaliAMK-toiminnan keskitettyä koordinointia tarvitaan edelleenkin, vaikka rahoitus pieneneekin huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna.

Edellä mainitusta johtuen allekirjoittanut siirtyy takavasemmalle ja antaa tilaa muille markkinointiryhmässä. Vuoden 2010 ryhmässä tullaan näkemään sekä vanhoja konkareita että uusia tuttavuuksia, pysykäähän kuulolla. Ensi vuonna ryhmässä kehittämisyksikköä edustaa Jaskari-Malisen Tuula.

Haluan kiittää ryhmää aktiivisesta tekemisen meiningistä, mieleenpainuneista hetkistä ja mukavasta yhteistyöstä. Toivotan kaikille rauhaisaa joulun aikaa sekä onnellista alkua uudelle vuosikymmenelle!

Annina

Asianomistajaryhmät koolla TAMKissa 25. toukokuuta

VirtuaaliAMK:n asianomistajaryhmät kokoontuivat kesän kynnyksellä TAMKiin kokoustamaan ja tapaamaan toisiaan. Päivä alkoi ryhmien esittäytymisellä, ja tuttujen joukossa oli uusiakin kasvoja. Saimme kuulla, minkä asioiden parissa ryhmäläiset ovat tänä vuonna puurtaneet.

Esittäytymisen jälkeen oli tiedossa noin kolme tuntia ryhmien tiivistä työskentelyä, välillä tosin hengähdettiin kahvikupin ääressä. Iltapäivällä kokoonnuttiin vielä kuulemaan yhteenvetoja ryhmissä käsitellyistäjoo_ryhma asioista.

Kehittäjä-asianomistajaryhmässä on kevään aikana tehty hankevalmisteluja ja suunniteltu tulevaisuutta, eikä työ lopu syksylläkään.

DIGMA-ryhmässä on keskitytty erityisesti oppimateriaalien päivitysmalliin.

JOO-ryhmäläiset ovat ahkeroineet selvityksiä ja esityksiä joustavan opiskelun käytäntöihin liittyvistä asioista, joita saatiin kuulla myös seuraavana päivänä yhteyshenkilötapaamisessa.

Markkinointiryhmässä hihat ovat heiluneet mm. henkilöstömarkkinoinnin, artikkeleiden ja tiedotteiden parissa.

Vaikka etäkokoukset ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi kokoontua ja työskennellä, on kasvokkaisessa tapaamisessa aina oma hohtonsa. Allekirjoittanut tapasi ensimmäistä kertaa kasvotusten yhden ryhmänsä jäsenen, vaikka töitä on tehty yhdessä verkon välityksellä jo puoli vuotta.

Päivän päätteeksi saimme kuulla Jeepit-yhtyeen musisointia kesäisissä tunnelmisssa. Kiitokset kaikille asianomistajaryhmille tämän kevään aherruksesta, nautitaan kesästä ja tavataan taas syksyllä!

Ryhmien muistioihin voit tutustua amk.fi-portaalin Asianomistajaryhmät-osiossa.

AOR-kokous lisäsi taas uuden tekniikan käyttöönoton rutiiniani

Pidimme VirtuaaliAMK:n kokouksen to 28.8. klo 11 alkaen. Palaveriin osallistuivat Päivi, Annina, Sari ja allekirjoittanut. Ja kun väkeä oli koolla vähän ja kokous kaipasi sihteeriä, nimettiin minut tehtävään.

Tietenkin ennen kokousta jo edellisenä päivänä olin varannut ”kunnon osaavan henkilön” tietohallinnostamme antamaan ohjeita ja kokeilemaan koneita kesän ruosteisten aivojen virkistykseksi. Kaikki toimi hienosti, yhteys Anninan kanssa avautui sujuvasti. Huomasin kaiken saavuttamani taidon olevan Connect-kokoukseen tallella, vaikka keväällä kaikki ”tökki” kun kokouksen silloin piti alkaa!

Kun ihmiset saavuttaisivatkin rutiinia koneiden käyttöön, voisi uusien opiskelu- ja kokoustapojen käyttö edistää ja nopeuttaa asioiden käsittelyä ja päätöksentekoa. Niin varmaan pikkuhiljaa tapahtuukin. Se mitä jää puuttumaan, on ihmisten väliset aidot kohtaamiset, jotka ovat mielestäni myös tärkeitä.

Kokouksen aiheet olivat kaikki kiinnostavia. On innostavaa päästä työympäristössä testaamaan itseään ja tekniikoita, joita nykyhetki mahdollistaa, ja pohtia käyttömahdollisuuksia eri ikäisten joukossa. Nuoret varmastikin osaavat sujuen käyttää kaikkea, liikkuvat järjestelmästä toiseen, mutta myös iältään hieman vanhemmille ihmisille soisi mahdollisuuden päästä hyödyntämään nykytekniikoita.

Vaikka puhummekin VirtuaaliAMK:sta, etäopiskelusta, domaineista, demoista Moodle-sivuilla ja ppt-esityksistä, meidän pitää osata markkinointiryhmän jäseninä kansanomaistaa sanottavamme niin, että sellainenkin ihminen, joka ei elä tietokonemaailmassa, osaisi innostua sanomastamme ja olisi valmis kokeilemaan – vaikka etäopiskelua. Ja miten voisimmekaan innostaa opiskeluun kyllästyneen, hieman viivästelleen opiskelijan innostumaan VirtuaaliAMK:n kautta suorittamaan opintonsa loppuun.

Tässä ajatuksia blogiin viime kokouksen aiheista. Nyt odotankin jo uutta kokousta, kunhan saamme sen doodlen kautta sovituksi. Tavataan sitten siellä.

Salli Soininen

OAMK edistää joustavaa opiskelua

Markkinoinnin AOR:n kokouksessa 28.5. puheenjohtajan nuijaa heilutti Anne-Maria Haapala OAMK:sta. Kokouksessa käytiin läpi OAMK:n markkinointia ja tiedotusta sekä syksylle ajoittuvia markkinointitoimenpiteitä. VirtuaaliAMK-markkinoinnille ja -tiedotukselle kuuluu OAMK:ssa hyvää. OAMK:n intranet ja wwww-sivut sekä yhteisölehti Oranssi toimivat tehokkaina viestinnän välineinä sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Toukokuun numerossa on artikkeli joustavasta opiskelusta, jossa OAMK:n opettaja ja opiskelija omien hyvien kokemustensa avulla kannustavat muitakin VirtuaaliAMK-opiskeluun. OAMKilaiset uskovat VirtuaaliAMK-opintojen parantavan amk:n tuloslukuja ja siten lisäävän amk:n kilpailukykyä. OAMK:n e-virkailija toteaa, että jos OAMK ei olisi aktiivisesti mukana VirtuaaliAMK-toiminnassa, sen tunnettuus kärsisi.

Ensi sFlickr.comyksyn opiskelijamarkkinoinnin toimenpiteitä ovat mm. valtakunnallinen radiomainoskanava The Voice -radiokanavalla viikolla 39 sekä kolmikielinen powerpoint-esitys. Tarkoitus on, että kaikki amk:t laittavat esityksen pyörimään oman amk:nsa tv-monitoreissa ja screeneillä. Esityksestä tehdään myös laajempi versio, jota amk:t voivat käyttää esim. infotilaisuuksissaan. Esitykset ovat vielä työn alla, tavoitteena on saada ne valmiiksi kesäkuun aikana. Radiomainos tuotetaan kesän aikana, ja halukkaat markkinointiryhmäläiset voivat osallistua sisällön suunnitteluun. Lomien jälkeen elokuussa on toivottavasti kättä pidempää materiaalia valmiina.

Kesäkuussa töitä paiskovien ryhmäläisten on tarkoitus työstää myös VirtuaaliAMK:sta kertovaa Wikipedia-artikkelia. Niin ja meinasi unohtua, syksyllähän ilmestyy myös Fakta-AMK-käsikirja, joka kolahtaa amk:jen postilaatikoihin alkusyksystä. Käsikirjassa on sekä VirtuaaliAMK:n että eAineistohankkeen IL-kampanjan mainokset. Kesä- ja heinäkuun ajan markkinoinnin AOR pitää taukoa kokouksista, lomailee ja kerää voimia syksyn säpinöitä varten.

Kokousmuistio 4/2008 on saatavilla amk.fi-portaalin Asianomistajaryhmien sivuilla.

Kuva: flickr.com

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.