Asianomistajaryhmät kokoontuivat HAAGA-HELIAssa

VirtuaaliAMK:n asianomistajaryhmäläiset kokoontuivat 4. helmikuuta Haaga-Heliaan suunnittelemaan vuoden 2008 toimintaansa. Vaikka osa porukasta tunsi toisensa entuudestaan ja VirtuaaliAMK-toiminta oli monille jo tuttuja, saatiin mukaan uuttakin verta. Siksipä VirtuaaliAMK-toiminnan ja strategian esittely oli varmasti paikallaan tilaisuuden alkajaisiksi. Strategialinjaukset toimivat myös suuntaviivoina, joiden pohjalta ryhmät lähtivät iltapäivän osuudessa miettimään oman ryhmänsä tehtäviä.

AOR-tapaaminen

Ryhmät kirjasivat fläppitauluille noin viisi tärkeintä tehtäväänsä kuluvalle vuodelle. Tämän jälkeen ryhmät saivat kommentoida toistensa suunnitelmia ja antaa + -merkintöjä niille tehtäville, jotka olivat heidän mielestään erityisen tärkeitä kussakin ryhmässä. Näin saatiin aikaan esitykset, joiden pohjalta kukin ryhmä voi hioa oman toimintasuunnitelmansa.

AOR-tapaamisen muistio 4.2.2008

Jäikö jokin asia askarruttamaan mieltäsi tapaamisen jälkeen? Onko sinulla kysymyksiä tai ehdotuksia AOR:iin liittyen? Millainen oli päivän fiilis?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: